Mitä jos se, joka on ja pysyy mielessä, ajatuksissa, unelmissa, on saavuttamaton? Onko päästettävä irti vai pidettävä kiinni? Entä jos kukaan muu ei tunnu samalta, onko tämä yksi se Yksi ja Ainoa?

Kauan. Liian kauan. Liian monta mutkaa. Liian monta yksinäistä kyyneltä. Liian paljon ikävää ja välimatkaa. Koska on aika irroittaa? Eihän toista voi lopun elämää odottaa, eihän? Sanoako suoraan? Vieläkin suoremmin? Antaako olla? Koska tunne unohtuu? Milloin tulee päivä, jolloin joku toinen tuntuu samalta, vielä paremmalta, auttaen unohtamaan, näyttäen suunnan uuteen onneen ja vanhan unohdukseen?

Onnistuuko unohtaminen päättämällä? Pidetäänkö ajatuksista itsepintaisesti kiinni vai voiko edes kontrolloida niitä? Mistä tietää mikä on oikein? Sanotaan, että kuuntele sydäntäsi, kuuntele sisintäsi. Entä jos sisin huutaa kaipuuta, mutta tilanne ei myönnä helpotusta, ei anna vaihtoehtoa? Voiko sydän olla väärässä?